Magento 1 -alustan tuki loppuu - mikä on oman verkkokauppasi seuraava askel?

Magento 1 tuki loppuu kesällä 2020

Magento on ilmoittanut, että tuki Magento 1 -verkkokauppa-alustalle loppuu kesällä 2020. Alustalla toimivilla yrityksillä on toki vaihtoehtona siirtyminen Magento 2 -alustalle, mutta jos suunnitelmana on vielä jatkaa Magento 1:llä, tarvitaan esimerkiksi tietoturvan takaava ratkaisu. Tässä blogissa esittelemme eri toimintavaihtoehdot. 

Magento 1 -verkkokauppojen tuen on Magenton suunnalta suunniteltu loppuvan kesällä 2020 - eli tuota pikaa. Käytännössä itse ohjelmisto ei luonnollisesti lakkaa toimimasta, vaan verkkokaupan liiketoimintaa on alustalla täysin mahdollista jatkaa. Pidemmän päälle se kuitenkaan ei ole suositeltavaa eikä tuottavaa. 

Kolmansien osapuolten moduulivalmistajat ovat jo hyvän aikaa sitten siirtäneet fokuksen Magento 2 -moduulien kehittämiseen. Myös meillä Lamialla uudet projektit on käytännössä jo pitkän aikaa rakennettu Magento 2 -alustalla, mutta olemme aiemmin vuosien varrella toteuttaneet myös paljon Magento 1 -alustan ratkaisuja ja monilla asiakkaillamme on kyseinen alusta edelleen käytössä. 

Lamia on virallinen Magento-kumppani ja kokenut Magento-verkkokauppatoimittaja Suomessa.

Mitä virallisen tuen loppuminen tarkoittaa?

Virallisen tuen loppuminen tarkoittaa, että Magenton puolelta ei enää tuoteta virallisia päivityksiä tai tietoturvakorjauksia. Uusien ominaisuuksien tulo päivitysten myötä on toki jo loppunut jonkin aikaa sitten, mutta erityisesti viime vuosina verkkoliiketoiminnassa keskiöön noussut tietoturva-aspekti huolettaa yrityksiä. 

Tässä on kolme vaihtoehtoa, joihin Magento 1 -alustalla jatkava yritys voi turvautua:

  1. Koska Magento 1:n käyttö on todella laajaa edelleen, on mahdollista, että Magento jatkaa tukea nyt ilmoitetusta deadlinesta huolimatta. Toisaalta tukea on jatkettu pariinkin otteeseen aiemmin, joten loppumispäivä hyvin todennäköisesti pitää tällä kertaa
  2. On todennäköistä, että Magenton kehittäjäyhteisö jatkaa Adobesta/Magentosta riippumatta tietoturvapäivitysten tekemistä. Tähän liittyy myös Lamian Magento 1 -kaupoille käyttämä ratkaisu, josta lisää myöhemmin artikkelissa.
  3. Mikäli tietoturva-aukkoja havaitaan, mikään ei estä osaavaa Magento-toimittajaa korjaamasta näitä itsenäisesti järjestelmään.

Pitäisikö siirtyä Magento 2 -alustalle?

Kannattaisiko yrityksen harkita sitten suoraan jo Magento 2 -alustaan siirtymistä nopeutetusti, jos tätä ei vielä ole suunniteltu? Päivitys Magento 1 -alustalta Magento 2 -alustalle tarkoittaa uutta projektia, sillä nimestään huolimatta alla olevat teknologiat ovat muuttuneet. Toisin sanoen puhutaan kaupan rakentamisesta kokonaan uudelleen, mikä on merkittävä investointi. Vanhasta järjestelmästä pystytään kyllä siirtämään data, mutta muuten vanhaa koodia ei pystytä hyödyntämään. Toisaalta uusi projekti on myös mahdollisuus toteuttaa koko käyttöliittymän ja asiakaskokemuksen uudelleen muotoilu.

Uusi verkkokauppa on mahdollisuus toteuttaa koko käyttöliittymän ja asiakaskokemuksen uudelleen muotoilu.

Tällainen uudistus tulee lopulta kaikkien Magento 1 -verkkokauppojen agendalle, mutta sen oikea ajankohta vaihtelee yrityksissä. Mikäli roadmapilla on muutenkin tulossa paljon uutta kehitystä, kuten esimerkiksi käyttöliittymän uudistamista, uusia integraatioita tai uusia kasvutavoitteita verkkoliiketoiminnalle, alustavaihtoon kannattaa mahdollisesti tarttua pian. 

Verkkokauppamoottori on tyypillisesti liiketoiminnan perusjärjestelmiä ja siihen kannattaa panostaa. Uutta kehitystä ei usein kannata enää tehdä vanhalle alustalle ja samalla “juosta karkuun” alustan vaihdon työmäärää kustomointien osalta.

Lauri Järvenpää

Kokemuksemme mukaan Magento 2:n arkkitehtuuri ja tech stack soveltuu selkeästi paremmin moderniin ohjelmistokehitykseen, mahdollistaa tehokkaammat ratkaisut pienemmällä vaivalla ja tuottaa lopulta mm. suorituskyvyn kautta parhaan asiakaskokemuksen käyttäjille - niin sisäisille kuin loppuasiakkaille. 

Ratkaisu Magento 1 -alustalla jatkaville yrityksille

Magento 1 ei vanhene yön yli sormia napsauttamalla. Mikäli verkkokauppaa ei aktiivisesti kehitetä laajemmin tai siihen ei ole suunnitelmaa lähitulevaisuudessa, jonka puitteissa myös järjestelmäpäivitys olisi loogista tehdä, tällöin voi olla järkevää jatkaa vanhalla alustalla niin pitkään kuin mahdollista.

Tässä tilanteessa hyvä ratkaisu on Magento 1 Long Term Support -alusta

Kyseessä on siis sama Magento 1, joka on saatavilla virallisesti, mutta tässä Magento-yhteisön ylläpitämässä ja kehittämässä projektissa paikataan aktiivisesti tietoturva-aukkoja ja tehdään bugikorjauksia. Tämän ratkaisun avulla Magento 1 -järjestelmän käyttöä voidaan jatkaa yli virallisen tuen päättymispäivän.

Käytämme omassa kehityksessämme modulaarista tapaa, jossa Magenton core on erotettu muista moduuleista ja kustomoinneista, jolloin Lamian kehittämissä järjestelmissä voidaan LTS-paketti ottaa käyttöön. Toimenpide on toki mahdollinen myös muille M1-kaupoille.

Mikäli haluat arvioida Magento 2 vs Magento 1 -siirtymää tai pohdit turvallista jatkoa Magento 1 -alustalla, olemme mielellämme apunasi sopivan ratkaisun valinnassa. Ensiaskel on usein tehokas audit, jonka perusteella päätös oman verkkokaupan jatkosta on helpompi tehdä.