Omavarainen Lamia on Suomen 4. nopeiten kasvava teknologiayritys

Tänään julkistettiin vuoden 2017 Deloitte Technology Fast 50 -listaus, jossa valitaan vuosittain nopeiten kasvaneet teknologiayritykset. Kasvun mittarina käytetään liikevaihdon kumulatiivista kasvua viimeisen neljän vuoden ajalta. Lamia otti tänä vuonna ansaitusti paikan neljänneltä sijalta. Miten tähän pisteeseen on päästy?

Tupakavereista yhtiökumppaneiksi

Lamian tarina alkoi vuonna 2012, kun entiset reserviupseerikoulun tupakaverit Lauri Järvenpää ja Henri Halmelahti päättivät perustaa yhteisen yrityksen. Miehillä ei ollut selkeää visiota sen suhteen, mitä haluaisivat tulevaisuuden työurallaan lähteä tekemään, mutta molempia yhdisti teknologinen lahjakkuus, jota korkeakouluopinnotkin tukivat. Yritystoiminta lähti liikkeelle opiskelun ohessa, aluksi kahden miehen voimin. Alusta asti oli selvää, että Suomessa on paljon yrityksiä, jotka ovat jääneet armottomasti jälkeen digitaalisen liiketoiminnan kehityksessä. Yrityksen kasvaessa yksi merkittävistä etapeista oli siirtyminen Helsingin Töölöön, Museokadulle, ensimmäiseen oikeaan toimistoon.

”Ensimmäisen työntekijän palkkaus oli myös aika siisti juttu, sillä ei meillä alkuun tullut mieleenkään, että joskus voisi olla varaa siihen. Ihan hullua että nyt meitä on jo nelisenkymmentä, puhumattakaan siitä missä lukemassa ollaan vaikka vuoden päästä”, Järvenpää naurahtaa.

Ei mikään startup-klisee vaan omavaraista kasvua

Tällä hetkellä yritys pitää majaa Kampissa ja etsii jälleen uusia tiloja vauhdilla kasvaneelle henkilöstölleen. Lamia ei ole koskaan halunnut olla stereotyyppinen startup, jossa käytetään näyttävästi ulkopuolisten rahoja ja suunnitellaan kansainvälistymistä isoin visioin jo ennen kuin liiketoiminnan perusta on kunnossa. Lamia lähti aikanaan liikkeelle 2500 euron pääomalla ja on pystynyt omavaraisesti kasvamaan yli neljän miljoonan euron liikevaihtoon tulorahoituksella.

Liikevaihto Lamia
- Henri Halmelahti

Nopeassa kasvussa meille on edelleen tärkeää pystyä säilyttämään omavaraisuutemme, jotta voimme testailla luovasti erilaisia kehityssuuntia ilman, että yritystä alkavat johtaa pelkästään taloudelliset insentiivit. Helposti jos on paljon velkaa, epäonnistumisen pelko värittää koko strategiaa. Keskitytään enemmänkin virheiden minimointiin kuin kasvutekijöiden luomiseen.

Lamian taloudellinen turva mahdollistaa tulevaisuuden investoinnit ja itsenäisyyden, mutta myös työntekijöiden sitouttamisen. Jatkuvuutta ja rehellistä urapolkua ei voida luvata ihmisille, mikäli yrityksen rahoitus on kaiken aikaa veitsen terällä.

”Nöyrä täytyy silti olla. Olen kasvanut yrittäjäperheessä, jossa minulle muistutetaan edelleen viikoittain, että älä kiinny tämän hetkiseen tilanteeseen. Se voidaan viedä pois milloin tahansa. Ajatus pitää mielen kirkkaana kaiken aikaa”, Halmelahti kertoo.

Älä seuraa johtajaa

Henri ja Lauri tunnustavat olevansa oman polkunsa kulkijoita, mutta pystyneet juuri sillä mentaliteetilla luomaan lisäarvoa asiakasyrityksilleen.

”Moni yritys seuraa vain markkinoidensa johtajaa, mistä syntyy ylitarjontaa ja yrityksiä kuolee. Me pyrimme tekemään niitä asioita, joita muut eivät tee, sillä siten löytyy aitoa liiketoimintaa. Etunamme on ketterä yritysrakenne, joka mahdollistaa sen, että voimme asiakkaan tarpeen pohjalta lähteä luomaan millaista ratkaisua tahansa. Meidän ei tarvitse tyrkyttää valmiita malleja, vaan itse asiassa vetäydymme jo tarjousvaiheessa keisseistä, jotka eivät ole meidän mielestämme riittävän kannattavia tai kiinnostavia”, Järvenpää kertoo.

Lamialla panostetaan laadukkaisiin ratkaisuihin silläkin uhalla, että niitä on vaikeampaa tai kalliimpaa toteuttaa.

- Lauri Järvenpää

Pitää tunnistaa hypen ulkopuolelta ne trendit, joihin aidosti kannattaa tarttua. Vaikka liukuhihnatyö olisi halpaa toteuttaa ja siitä suoriutuu heikommallakin ammattitaidolla, niin mieluummin teemme parasta jälkeä ja käytämme hieman enemmän resursseja rekrytointiin. Tämä johtaa pidemmällä aikavälillä pysyvän kilpailuedun rakentamiseen.

Deloitte listaus 2017 Lamia

Tulevaisuuden digital commerce

Teknologiat muuttuvat päivittäin, minkä vuoksi Halmelahti ja Järvenpää eivät osaakaan sanoa, missä Lamia on kymmenen vuoden päästä. ”Olemme kiinnostuneita finanssisektorista ja maksamisen eri tavoista. Esimerkiksi juuri nyt on kiinnostavaa, kun pankin merkitys maksamisessa vähenee PSD2:n myötä ja pankkien tulee avata rajapinnat. Tämä luo loputtomasti mahdollisuuksia erityisesti vähittäiskaupan toimijoille”, Halmelahti innostuu.

Muita kasvavia trendejä, jotka vaikuttavat yhä enemmän digital commerce -kenttään, ovat progressiivinen web, open source -ratkaisut, mikropalvelut sekä cloud. Lamia keskittyy siihen, että se pystyy tarjoamaan yrityksille kaikki digikehitykseen tarvittavat palvelut ja toimimaan suunnannäyttäjänä kehityksessä.

”Oli yritysjohtaja kuinka etevä työssään tahansa, niin ei arjen kiireiltä ehdi luoda riittävän kehittyvää digitaalista strategiaa, analysoida dataa ja tehdä uusia kehitystoimenpiteitä riittävällä tahdilla. Sen vuoksi oikean kumppanin valinta tähän digitaaliseen kehitykseen tulee koko ajan tärkeämmäksi”, Järvenpää toteaa.